| Mistä tunnistan hyvän ruuan? |
|
|
|
| Kirjoittanut Vetcare Oy |
| 05.12.2007 11:32 |
|
Eläinlääkäri Nina Menna, Vetcare Oy
Koira ja kissa ovat lihansyöjiä Lemmikkikoiramme ja kissamme ovat metsästävien lihansyöjien jälkeläisiä. Lihansyöjän ruuansulatuskanava on lyhyt ja sen tilavuus on pieni. Ruuansulatus perustuu entsyymien toimintaan ja suurin osa ravinteiden imeytymisestä tapahtuu ohutsuolen alueella. Paksusuolen tehtävänä on pääasiassa säädellä ulosteen vesipitoisuutta. Lihansyöjän hampaisto on erikoistunut ruuan paloitteluun, ei hienontamiseen. Lihansyöjän ravinnon on oltava helposti sulavaa Koska koiran ja kissan ruuansulatuskanava on kooltaan pieni, on niiden saatava korkeanergistä ja helposti sulavaa ruokaa. Pieneen tilaan on mahduttava paljon energiaa eikä päivittäisen ruoka-annoksen koko saa olla tilavuudeltaan suuri. Koirien ja kissojen energiantarve vaihtelee yksilöstä toiseen riippuen muun muassa eläimen elämänvaiheesta. Kasvavan koiran ja kissan tarve on erilainen kuin yli 12 vuotiaan iäkkään eläimen. Erityisesti koirilla niiden käyttötarkoitus aiheuttaa myös suuria yksilöllisiä eroja energiantarpeessa. Raskasta työtä tekevä, imettävä tai nuori, vilkas ja liikunnallinen koira tarvitsee enemmän energiaa kuin sohvalla makoiluun keskittynyt lajitoverinsa. Eläimen kasvun aikana sen suojaravinteiden ja kivennäis- ja hivenaineiden tarve on erilainen kuin aikuisella. Kasvavalle koiralle ja kissalle kannattaa valita ruuaksi laadukas kasvuajan täysravinto. Kotiruuan syöttäminen kasvavalle eläimelle voi johtaa puutostiloihin. Lihavuus on myös lemmikkien ongelma Ylipaino altistaa eläimen monille sairauksille aivan samoin kuin meidät ihmiset. Ylipainoinen kissa sairastuu normaalipainoista lajitoveriaan herkemmin sokeritautiin ja ylipaino rasittaa myös eläimen niveliä. Kaikista koirista noin 20 % sairastaa nivelruston kulumisesta johtuvaa nivelrikkoa ja yli 12-vuotiaista kissoista jopa 90 %. Pelkällä normaalipainoon laihduttamisella voidaan helpottaa iäkkään lemmikin liikkumisvaikeuksia ja koirille voidaan antaa ruokaa, joka sisältää nivelruston rakennusainetta, kondroitiinia. Ylipainon kertymistä estetään syöttämällä koiralle tai kissalle sen elämäntyyliin ja ikäkauteen sopivaa ruokaa riittävän pieninä annoksina. Säännöllisen liikunnan avulla pidetään kissa tai koira hyvässä lihaskunnossa ja autetaan sitä pysymään ihannepainossa. Samalla tulee hoidettua myös omistajan terveyttä. Sisällä asuvan kotikissan liikuntaa voidaan lisätä leikittämällä sitä esimerkiksi laserosoittimen valopisteen perässä. Ruoka-astiat voidaan myös asettaa korkeammalle tasolle, jolloin kissa joutuu tekemään työtä saadakseen syötävää. Varmista kuitenkin ensin, että kissasi pystyy loikkaamaan sinne, missä kupit ovat. Mistä tunnistan hyvän ruuan? Hyvälaatuisen koiran ja kissanruuan energiapitoisuus ja sulavuus ovat korkeita. Ruuan on oltava myös maistuvaa. Erityisesti kissat voivat olla hyvin tarkkoja ruokansa suhteen. Runsas makupalojen antaminen voi tehdä eläimestä valikoivan ja on jopa turhaa. Nuoren koiran koulutusvaiheessa niitä toki voidaan käyttää palkkiona. Jos koirallasi on esim. sydämen vajaatoiminta, ei sille saa antaa ihmisille tarkoitettuja suolaisia leikkeleitä, juustoa tai makkaraa, edes herkkupalana. Ruuan ravintoainekoostumuksen on vastattava eläimen tarpeita, johon vaikuttavat eläimen elämänvaihe, aktiivisuus ja terveydentila. Monien sairauksien hoidossa koiran ja kissan ruokinnalla on merkittävä osa. Koiran ravinnontarve muuttuu iän myötä. Niin yli- kuin aliruokintakin saattaa aiheuttaa ongelmia koiran ja kissan terveydelle tai sen suorituskyvylle. Avaimet terveeseen elämään Tarkkaile lemmikkisi hyvinvointia päivittäin. Hyvinvoivalla koiralla tai kissalla on kiiltävä, takuton ja hilseetön turkki, hyvä lihaskunto, vaivattomat liikkeet, rähmättömät silmät ja sen hengitys on vaivatonta ja hajutonta. Terve eläin ei oksentele eikä ripuloi ja syö sille tarjotun ruuan hyvällä ruokahalulla. Se juo vettä useita kertoja päivässä, mutta ei suurta määrää kerrallaan. Terve lemmikki osallistuu mielellään puuhiisi ja kerjää kehräten tai häntää heiluttaen huomiotasi. Se tarkkailee kirkkain, valppain silmin ympäristöään ja innostuu välillä leikkimäänkin. Kun koira tai kissa käy rokotuksissa, eläinlääkäri tarkastaa sen terveydentilan, mutta tämä ei aina ole riittävästi. Vie lemmikkisi eläinlääkäriin mahdollisimman pian, jos epäilet sillä olevan sairauden oireita tai se käyttäytyy normaalista poikkeavasti. Tämä koskee erityisesti vanhenevia eläimiä, joiden tulisi käydä säännöllisesti terveystarkastuksessa.
![]()
|
| Viimeksi päivitetty 13.08.2010 08:21 |