| Vanheneva lemmikki |
|
|
|
| Kirjoittanut Vetcare Oy |
| 05.12.2007 13:16 |
|
Vanheneva lemmikki
Koirat ja kissat elävät entistä pidempään
Koirien ja kissojen elinikä on pidentynyt viime vuosikymmeninä parantuneen ruokinnan ja hoidon ansiosta. Eläkeikäiset lemmikit kärsivät vanhuuden mukanaan tuomista vaivoista aivan samalla tavoin kuin me ihmiset. Ne sairastavat sydänsairauksia, nivelvaivoja, kasvaintauteja, sokeritautia jne. Ikääntyminen näkyy myös käyttäytymisen muutoksina. Ikääntynyt lemmikki ei osallistu perheen toimiin enää yhtä innokkaasti eikä ulkoilu välttämättä kiinnosta niin kuin ennen. Ikääntyneiden lemmikkien tulisi käydä säännöllisesti, mieluiten kerran vuodessa, eläinlääkärintarkastuksessa, jolloin ongelmat huomattaisiin ajoissa.
Ikääntyvä lemmikki ei saa olla ylipainoinen
Ylipaino altistaa lemmikin monille sairauksille, kuten esim. diabetekselle. Nivelrikosta kärsivän koiran tai kissan liikkumista helpotetaan usein huomattavasti jo pelkällä painon pudotuksella. Koira jaksaa tehdä pidemmän lenkin ja lihakset pysyvät paremmassa kunnossa ja hoikentunut kissa pääsee kankeista nivelistään huolimatta pöydälle yhdellä loikalla. Koiran tai kissan ylipainoisuutta on vaikea arvioida näkemättä eläintä. Pelkän painon varassa se on täysin mahdotonta, sillä jo saman rodunkin sisällä koon vaihtelut ovat suuria. Paras mittari on se, tuntuvatko eläimen kylkiluut niitä tunnusteltaessa. Jos kylkiluut ovat hautautuneen paksun rasvakerroksen alle ja tuntuvat vain vaivoin, on eläin varmasti ylipainoinen.
Vanhat koirat ja kissat sairastavat nivelrikkoa
Pidentynyt elämä merkitsee vanhenemiseen liittyvien sairauksien lisääntymistä. On arvioitu, että 20 % kaikista koirista ja jopa 90 % yli 12 – vuotiaista kissoista kärsii nivelrikosta. Nivelrikko aiheutuu nivelruston vaurioitumisesta ja johtaa ajoittaiseen tai jatkuvaan kipuun. Koira ontuu varoessaan kipeän raajan käyttöä tai sen nouseminen ylös makuulta on vaikeaa. Kissa ei enää hyppää yhdellä loikalla pöydälle, vaan reitti muuttuu kulkemaan tuolin kautta. Kissan selkäturkki takkuuntuu, kun se ei enää jäykkyyttään pysty huolehtimaan turkin hoidosta. Kipeän lemmikin käytös saattaa muuttua vetäytyväksi tai jopa ärtyisäksi. Kissa saattaa ruveta tekemään tarpeensa hiekkalaatikon viereen, kun se ei enää pysty kiipeämään laatikkoonsa tai ulostamisasentoon taipuminen on vaikeaa.
Ensisijainen hoito nivelrikkoon on nivelrikon etenemiseen vaikuttavat lääkkeet. Tulehduskipulääkkeitä on koiralle hyväksyttynä markkinoilla useita, mutta kissalle pitkäaikaiskäyttöön on hyväksytty yksi nestemäinen valmiste.
Nivelten toiminnan heikentymisestä kärsivälle eläimelle voidaan antaa terveen ruston rakennusaineita sisältäviä ravintolisiä, kuten glukosamiini-kondroitiinivalmisteita sekä välttämättömiä rasvahappoja ja antioksidantteja sisältäviä valmisteita, joita on markkinoilla useita.
Nivelrikon hoidossa ei sovi unohtaa liikunnan ja fysioterapian merkitystä. Jo pahastikin jäykistyneet ikäkoirat saavat apua terapia-altaassa veden kannattamana kävelemisestä tai uimisesta. Kun lihaskuntoa on ensin allasjumpalla nostettu, voidaan siirtyä kiinteälle maalle ja aloittaa säännölliset lenkit. Kissan jumppa koostuu mm. ruokintapaikan muuttamisesta lattiatasolta korkeammalle tai laserosoittimen valopisteen perässä kipittämisestä. Nivelrikkoisen eläimen liikunnan tulee olla tasaista ja säännöllistä liiallista rasittamista välttäen. Akupunktio toimii hyvin myös eläimillä, joten sekin on varteenotettava kivunhoitovaihtoehto.
Dementia
Ikääntymiseen liittyvää dementoitumista nähdään lähes kaikilla eläinlajeilla. Koiralla oireet ovat moninaiset, kuten lisääntynyt ääntely, unirytmin häiriöt, epätietoisuus ajasta ja paikasta, tervehtimiskäyttäytymisen häviäminen, puuskutus sekä tarpeiden tekeminen sisälle, kun ei muista enää, mihin ne pitikään tehdä. Koira voi myös unohtaa, keitä sen omistajaväki oikein olikaan tai se juuttuu huoneen nurkkaan epätietoisena siitä, miten sieltä löytää pois tai mihin suuntaan sen hyvin tuntema ovi avautuikaan.
Dementian hoitona voidaan käyttää lääkitystä. Lääkehoito on aloitettava ajoissa, jotta saavutetaan paras mahdollinen apu. Terapiaan kuuluu olennaisena osana myös helpot aktivointitehtävät kuten esim. namipalojen piilotusleikit ja useat lyhyet lenkit päivässä. Monta 10 minuutin lenkkiä päivässä aktivoi koiran aivoja enemmän kuin yksi pitkä.
Myös ginsengin vaikutusta yleiseen vanhenemiseen liittyvään väsähtäneisyyteen on kokeiltu hyvällä menestyksellä suomalaisvoimin. Gerivet® ginseng -valmisteella tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että ginsengin syöttäminen vaikuttaa ikääntyneisiin koiriin piristävästi. Vaikutus näkyy parhaiten tarkkaavaisuuden lisääntymisenä ja koiran lisääntyneenä osallistumisena perheen puuhiin.
|
| Viimeksi päivitetty 05.04.2011 06:57 |