Mastery Team:lle MM-pronssia PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Vetcare Oy   
12.04.2010 20:35

MM –pronssia Mastery -teamille

 

Mastery –team ja Riitta Kempe on voittanut  kuuden koiran valjakkoajon sprinttikisassa pronssimitalin MM- kisoissa Norjan Hamarissa 17-20.3.2011.

Koirat ovat saaneet koko elämänsä aikana vain Masteryn PRO –ruokaa. Onnittelemme Riittaa tästä kuten myös alkuvuoden SM –kultamitalista samassa lajissa!

 

 


Kaksi SM-pronssia tuli tiimille lokakuisena viikonloppuna.
Riitta Kempe ja Anna-Maria Tyrisevä "puikossa".
Jenni Kreivi nappasi 4. sijan.


Riitta Kempe raportoi kisasta:

 

Nelosen kärryssä mentiin kv-tason vauhtia ja kolme valjakkoa ajoi yli  35 km/h keskinopeudella.

Oma kunto ei kuitenkaan nyt riittänyt potkimaan niin kovaa kuin miehet, joten ekana päivänä

olimme 10 sek voittajasta ja toisena  päivänä jäimme 9 sek. lisää. Pari narttua valjakossa kuskin lisäksi
saattoivat myös antaa tasoitusta poikatiimeille. En saanut 4 urosta tiimiin, kun 2 isoa urosta oli sairastuvalla.
Ajat eivät hiipuneet yhdelläkään kärkikolmikon valjakolla eli ihan sairaan kova kisa ja vauhti kaikilla.
Tästä suivaantuneena alkaa kuskin oma kuntokuuri taas entistä tiukempana talvea kohti.
Koirien treenit kuitenkin loksahtivat kohdalleen, mistä olen äärimmäisen ilahtunut.


Kisoissa oli kaikkiaan yli 90 starttia, joten ihan ollaan vaatimattomasti yksi suomen huipputiimeistä tällä hetkellä. :-D
Ja ryhmäkuri pitää huolen siitä, että eukot treenaa tästä päivästä lähtien ihan sikana itsekin.

 

 


 

Tulokset kisoista
Lisää kuvia

 



Viimeksi päivitetty 25.03.2011 14:01