|
Koiran sosiaalisuus ja sopeutumiskyky ovat perusvaatimuksia koiran ja ihmisen väliselle onnistuneelle yhteiselämälle. Ihanteellinen ihmisen seuralainen on ystävällinen, peloton, sopeutuvainen, kuuliainen ja ainakin kotioloissa lisäksi hiljainen. Miten tällaiseen ihannekoiraan päästään?
Pennun valinta Perimällä on merkittävä vaikutus siihen, millaisia pennuista ta täysikasvuisena tulee. Perimän lisäksi lopputulokseen vaikuttaa ympäristö eli kaikki ne asiat, joita koira näkee ja kokee kasvuaikanaan ja myös sen jälkeenkin. Ikääntyneenkin koiran käyttäytymiseen voidaan tiettyyn rajaan saakka vaikuttaa oppimisen kautta, kunhan perusta on rakennettu vakaalle pohjalle. Emolla on isää suurempi vaikutus pentuihin, sillä emo toimii ensimmäisenä täysikasvuisen koiran mallina jälkeläisilleen. Jos emo pelkää vieraita ihmisiä tai äkillisiä kovia ääniä, matkivat pennut helposti sen käyttäytymistä. Valitessasi itsellesi koiraa, ota selvää sinua kiinnostavan rodun ominaisuuksista ja mieti pystytkö todella vastaamaan juuri tällaisen koiran asettamiin haasteisiin. Ota pentu pentueesta, jonka emoon ja muihin pentuihin sinun on mahdollisuus tutustua ja joiden huomaat suhtautuvan vieraisiin ihmisiin iloisen luottavaisesti ja ystävällisesti. Näin olet varmistanut mahdollisimman hyvän perustan itsesi ja koirasi väliselle suhteelle.
Pennut kasvattajan luona Koiran tie hyväksi seuralaiseksi alkaa jo emon kohdussa. Kantavaa narttua tulee kohdella hyvin ja pitää hyvänä. Emon silittely vaikuttaa positiivisesti syntymättömiin pentuihin niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Jatkuvan stressin alaisena eläneen emon pennut ovat alttiimpia käytöshäiriöiden synnylle kuin seesteistä kantoaikaa viettäneen.Ensimmäiset 2 viikkoa syntymän jälkeen pentujen silmät ja korvakäytävät ovat vielä kiinni. Pennut viettävät aikansa syöden ja nukkuen. Emon kuuluu täyttää niiden tarpeet ja omistautua pentujensa hoidolle. Kun emo nuolee pentujen vatsaa saadakseen ne virtsaamaan ja ulostamaan, emo samalla opettaa, että pennun on pysyttävä selällään paikallaan, kun emo niin tahtoo. Ensimmäisen laumakäyttäytymisen säännön opettaminen on alkanut. Kolmannella elinviikolla pentujen aistit ja hermosto kehittyvät nopeaa vauhtia. Silmät ja korvat ovat avautuneet ja pennut harjoittelevat sosiaalisen käyttäytymisen oppeja, ne heiluttavat häntäänsä ja murisevat. Pentujen ensimmäiset kömpelöt leikkimisyritykset ovat hellyttäviä. Pentujen varhaisella käsittelyllä on suotuisa vaikutus kehitykseen. Kasvattajan on hyvä ottaa pentuja käteen ja tutkia niitä lyhyen aikaa joka päivä. Muutaman päivän kuluttua synnytyksestä emon nisien välisen ihon talirauhasista alkaa erittyä tyynnyttävää feromonia, joka toimii pentujen ja emon välisen suhteen lujittajana. Feromoni rohkaisee pentuja seuraavien viikkojen kuluessa tutkimusmatkoille pesän ympäristöön. Tyynnyttävä fermomoni lohduttaa pentuja, kun ne tutkimusmatkoiltaan palaavat takaisin emon luo.
Pentujen kehityksen herkkä kausi Koiran elämän kaikkein tärkein vaihe alkaa neljännellä elinviikolla ja kestää aina 14 elinviikkoon saakka. Tätä herkkää kehityskautta kutsutaan sosiaalistumiskaudeksi. Pennut suhtautuvat uusiin asioihin rohkeasti ja uteliaasti. Pennun luontainen rohkeus kannattaa käyttää hyödyksi ja totuttaa pentua kaikkiin niihin asioihin ja ilmiöihin, joiden kanssa sen on tultava toimeen aikuisenakin. Kasvattajan on aloitettava pentujen sosiaalistaminen ja totuttaminen jo pentujen ollessa hänen luonaan. Uusi omistaja jatkaa harjoittelua luovutuksen jälkeen.
|